Vauvauutisia.
Ontto tyhjyys, kylmä viima läpi sisuksien. Halu rynnätä vessaan itkemään. Sydän jyskyttää rinnassa kuin halutakseen karata. Kaukainen muisto siitä, että joskus on pystynyt onnittelemaan, jopa innostumaan.
Ei, nämä eivät ole helpottaneet yhtään. Edelleen mitä lähempää, sitä pahemmin se viiltää. Oliko pakko?
Minä olen varmaan maailman pienin ihminen.
Me ollaan kaikki maailman pienimpiä ihmisiä. *hal*
VastaaPoistaMinä olen sitten yhtä pieni :) Pahalta tuntuu edelleen joidenkin ihan läheisten vauvauutiset. Ehkä sitä joskus vielä kasvaa... :)
VastaaPoistaEt ole ainoa pieni ihminen! Itsellä viiltää vieläkin, vaikka oma ihme on ehtinyt jo puolivuotiaaksi. Onkohan tämä se lapsettomuuden haava, joka ei umpeudu koskaan...?
VastaaPoistaEt tosiaan ole ainoa. Lapsen saaminen tai raskaus ei ole mullakaan auttanut yhtään tuohon asiaan. Luulen (ja pelkään), että en koskaan voi olla aidosti iloinen jonkun tutun tai ystävän raskaudesta, ellei se sitten ole ollut kovan työn ja tuskan takana. Tosin läheisen serkkuni raskaudesta(oli onnistunut ihan normaalisti) olin kyllä tosi iloinen ja ihan aidosti, mutta jos en olisi itse ollut samalla raskaana, niin tuskin olisin voinut kunnolla iloita. Ollaan siis ihan rauhassa pieniä ihmisiä, sen verran paljon on jo itsekullakin raskaita kokemuksia ollut. Ja onhan näitä samankaltaisia asioita paljon, tuskin esim. kukaan sinkkukaan voi "oikeasti" iloita kaverin löydettyä unelimiensa kumppanin. Jollakin on aina asiat paremmin ja jollakin huonommin...
VastaaPoistaOnko todella noin...? Yllättävää. Mä kun niin toivoin, että kasvaisin henkisesti aikuiseksi edes siinä vaiheessa, kun ehkä, joskus, mahdollisesti saamme onnistuneen raskauden alkamaan. Nyt kateus on liimattu jokaiseen sieluni sopukkaan. Irtoaakohan se koskaan?
VastaaPoistaMiten sä onnistutkin aina kirjoittamaan mun ajatukset. Pieniä ihmisiä, me molemmat.
VastaaPoistaKiitos ihanasta blogistasi.
taustailija Frangipani 16+3
Samoja fiiliksiä täällä. Et siis ole suinkaan yksin. Ei tuo lapsettomuuden haava taida koskaan umpeutua. Nuo vauvauutiset kalvaa aina, ja syvältä.
VastaaPoista..niin totta. Meitä pieniä ihmisiä riittää.
VastaaPoistaMuumi, minäkin olen yllättynyt. Kaukaiset vauvauutiset eivät kiusaa samalla tavalla kuin ennen, mutta nämä läheltä tulevat viiltävät syvältä. Enpä voi sanoa kuitenkaan, että yhtä paljon kuin ennen - jos olisin yhä lapseton ja kaksi läheistä ihmistä vetäis taas yhdellä kierroksella ohi niin kyllä mun olo ois vielä paljon pahempi kuin nyt. Erityisesti tilanteessa, kun on ollut km, on ihan järkyttävää seurata vierestä, miten jonkun muun samaan aikaan raskaana olleen maha kasvaa.
VastaaPoistaVaikka mun oma taival ei edes ollut kovin pitkä ja raskas hoitojen suhteen, niin edelleen 8kk:n muksun äitinä vauvauutiset riipaisee hiukan. Onneksi osaan kätkeä jäljet hyvin. Etenkin kavereiden "meilletuleetoinen"-uutiset vetää viiltoa aika syvältä. Pieniä siis ollaan täälläkin..
VastaaPoistaEsikoisen jälkeen vauvauutiset ahdistivat yhä vaan, olin järkyttynyt siitä. Ajattelin, että siitä olisi päässyt yli kun on omakin nyytti, mutta ei.
VastaaPoistaMuutos tuli kun toinen sai alkunsa luomuna, ihmeenä, yllätyksenä. Nyt kun hänkin on sylissä asti, olen huomannut voivani sanoa sitä tarkoittaen: Onnea valtavasti, olen iloinen puolestanne.
Minun lapsettomuuden haavani umpeutui kun kelvoton kehoni yllätti ja raskautui ihan itse (tosin raskaus ei kestänyt täysiaikaiseksi, että ei ihan täydellinen suoritus) Arpi on kuitenkin yhä. Ei lapsettomuudesta jäljittä selviä millään konstilla.
Samma här. Etäisemmät vauvauutiset menee jo heittämällä (no melkein, yllätysraskaudet vielä vähän harmittaa. Tai ei-toivotut, kun ei viitsitä huolehtia ehkäisystä), mutta läheisiltä tulevat riipivät. Ehkä eniten siinä on se, että pelkään joutuvani (jälleen kerran) seuraamaan vierestä, että "ton ikänen mullakin vois olla" tai "noin pitkällä munkin raskaus vois olla"...
VastaaPoistaJa täällä sama :( Varsinkin sellaiset uutiset tuntuvat pahalle, missä vauvaa on yritetty se tasan yks kuukausi. Kaverinikin julisti innoissaan, että ekasta tärppäsi ja jouduin antamaan vain väkinäisen irvistyksen ja sain juuri ja juuri sanottua onnittelut :( Ja ei, ei yhtään auta, että oma tyttö on kohta vuoden. Ehkä sitä mieli halajaa jo pikku kakkosta, mutta pelko siitä, ettei se tuolekaan, niin nostaa nämä tunteet taas kaksinkertaisena pintaan.
VastaaPoistaJaksuja ja aurinkoa jokaiselle!
Mullakin tuli iso itku serkun odotuksesta kertovasta tekstiviestistä talvella, vaikka olin jo itsekin raskaana. Silti se sattui ja kovaa ja ihan häkellyin omia tuntemuksiani. Silloin ei tosin ollut vielä selvinnyt tämän lapsen terveystilanne, että se epävarmuus vaikutti varmasti reaktioon. Lapsettomuusaikana raskausuutiset satuttivat varsinkin, sen muistan hyvin. Olet jo pitkällä raskaudessasi, miten hienoa! Mukavaa vappua :)
VastaaPoistaPakko kompata, että niin ne vauvauutiset viiltää täälläkin - edelleen. Alkuun luulin, että olin päässyt siitä ilkeästä tunteesta eroon kun oli pikkunyytti sylissä, mutta nyt kun poika on jo isompi ja toiveissa olisi toinen niin kyllä riipaisee... ja tälläkertaa erityisesti siis ne, jotka odottavat sitä "pikkukakkosta". Vierestä joudun katsomaan kun kaksi ystävääni on maha pystyssä ja ikäeroa heidän lapsilleen tulossa puoltoista vuotta. Nyt vasta tässä sen uskallan tunnustaa, että ei tunnu hyvältä.
VastaaPoistaMä oon itseasiassa luonut sellaisen teorian, että sitten vasta kun oma "lapsiluku" on täynnä, lapsettomuuden tuska helpottaa. On se luku sitten yksi, kaksi, kolme tai jotain muuta... siksi näitä pahoja tunteita tulee meille.
Mä koin todella katkeria ja karvaita tuntemuksia, kun jouduin makamaan käytänössä rv 23 lähtien sairaalan pedissä ja omassa kotona ja pelättiin hyvin ennenaikaista synnytystä ja jopa kohtukuolemaa :( Että kaikkien niiden hoitojen ja keskenmenojen jälkeen raskausaika on yhtä piinaa ja ei pääse nauttimaan siitä lainkaan.
VastaaPoistaVaikka omat tuplat on nyt sylissä, niin mua aidosti harmittaa, että en saa edes tästä vihdoin onnistuneesta raskaudesta nauttia ja olla "normaali onnellinen odottaja" - ei tässäkin olin erilainen, poikkeava se "joku", jolla on paska tuuri. Lopputulos oli toki toivottu ja onnellinen eli kannatti kökkiä sairaalassa ja tuskailla kotisohvalla, mutta ei se silti vie pois niitä kitkeriä muistoja raskaudesta, lapsettomuudesta ja hoidoista. Jäi sellainen tunne, että tämänkin piti sitten mennä vaikeimman kautta - miksi?
- Vadelmaunelma