No niin. Kuva tältä päivältä puolivälin kunniaksi, 20+0. Ehkä jonain päivänä saan laittaa kuvan oikeasta mahasta.
Maanantaina oli neuvola ja kaikki oli paremmin kuin hyvin. Vauvelista on otettu mitat edellisen kerran maaliskuussa ja nyt onneksi viimein mitattiin jälleen. Olen pelännyt kovasti, että rakenneultrassa sanotaan ensimmäisenä, että tämähän on jäänyt viikkoja kehityksestä jälkeen. Mutta päälakimitta vastasi viikkoa 19+4 päivänä 19+6 eli oikein hyvä. Pään halkaisija korvien kohdalta oli jo miltei viisi senttiä! Ihan mieletöntä! Vauveli on jo iso.
Torstaina pääsen käymään lääkärin pakeilla ja kohdunsuun tilanne tarkistetaan. Menkkamaisia jomotuksia on ollut aina toisinaan, alkuviikosta jälleen kovastikin. Siinä määrin, että näin yöllä unta, jossa vauva jo syntyi, näillä viikoilla. Toivon mukaan kaikki on niinkuin pitääkin ja pääsen lähtemään huolettomana reissun päälle. Reissussa tulee kyllä mahdoton ikävä miestä ja elikoita ja kotia. Oletettavasti tässä järjestyksessä.
Pelot pysyivät välillä jo ihan hyvin kurissa, mutta nyt ne tekevät taas paluuta. Ilmeisesti olen alkanut tuntea liikkeitä, sillä tajusin yhtenä päivänä hätääntyväni, kun en ollut tuntenut niitä koko päivänä. Hyvin hentoisia liikkeitä tunnen aina toisinaan, välissä saattaa mennä useampikin päivä, kun en tunne mitään. Doppler on ollut päivittäin käytössä, vaikka minun pitäisi pikkuhiljaa kovettaa itseni ja antaa se takaisin. Tuntuu pahalta, kun pelko varjostaa tätä ainutlaatuista raskausaikaa. Kaikki on kuitenkin nyt hyvin ja hyvin suurella todennäköisyydellä on myös jatkossa ihan riittävän hyvin. Haluaisin olla yhtä huoleton, kuin suurin osa lähipiiristäni vaikuttaa raskausaikana olevan. Olettaa kaiken menevän hyvin, meille syntyvän vauvan syksyllä eikä vaihtoehdot kävisi edes mielessä! Tällä taustalla se lienee mahdotonta tai jos se olisi mahdollista, mahtaisi kyseessä olla ilmiö nimeltä kieltäminen.
Neuvolassa vakiohoitajamme joutui pidemmälle sairaslomalle ja samasta ikkunasta lensi ulos saamani erityiskohtelu. Eipä enää kysytä, että milloin haluan seuraavan neuvolakäynnin eikä myöskään enää ultrata vakiona. Nyt pitäisi muka jotenkin pärjätä neljä viikkoa seuraavaan käyntiin. Luulenpa, että menen parin viikon päästä ylimääräiselle näyttökäynnille. Toisaalta, jos jatkossa kuunnellaan vain sydänäänet, pystyn sen kyllä tekemään kotonakin. Katsotaan, miten tilanne kehittyy.
Tällaisia jaaritteluja tällä kertaa, kiviäkin kiinnostaa.
Ps. En olisi ikinä, en ikinä, enää jaksanut uskoa joskus olevani raskauden puolivälissä. Puolivälissä! Minä?!? Raskaana?!
Kuin tavalliset ihmiset.