Tästä portista aiemmin kulkeneet ovat sanoneet, että ultran jälkeen mielenrauhaa kestää noin viikon. Enpä olisi arvannut, miten totta se on. Odotan seuraavaa ultraa kauhulla.
Kulunut viikko on sujunut kuitenkin paljon rauhallisemmissa merkeissä, kuin edeltäjänsä. Huomenna alkaa jo yhdeksäs raskausviikko. Fyysinen vointini on edelleen liiankin hyvä. Henkinen hyvinvointi vaihtelee. Viime yönä heräillessäni päällimmäisenä oli vahva onnellisuuden tunne. Tuntuu, että huolista ja peloista huolimatta mieli alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, että kroppa on raskaana.
Tänään lainasin ja luin ensimmäisen raskausaiheisen kirjan. Kirjassa puhuttiin raskaana olemisen tunteesta ja siitä, että jos tuo tunne häviää, se tietää pahaa. Ikävän epämääräistä ja ikävän huolestuttavaa. Onko se sitten onni, ettei fyysisesti tunnukaan mitenkään erikoiselta? Oireet eivät voi hävitä, jos niitä ei koskaan ole ollutkaan.
Ehkä minun oireeni ovat vain henkisiä. Mielialanvaihtelut ovat jokapäiväinen ilmiö ilman raskauttakin, joten niitä ei auta laittaa raskauden piikkiin. Olen ollut äkkipikaisempi, helposti ärsyyntyvä ja ottanut hyvin herkästi itseeni.
Lenkkeilyä olen uskaltanut pikkuhiljaa aloitella vuodon jälkeen uudelleen. Muitakin liikuntamuotoja pitäisi miettiä.
Onpa höpöhöpökirja. Mulla kyllä loppu säännöllisin väliajoin se "raskaana olemisen tunne" ja silti laitoin just yhen taaperon yöunille. Tuo väite johtuu siitä, että ihmiset sanoo keskenmenon jälkeen "jotenkin tienneensä sen" eli se raskaana olemisen tunne loppuu. Se on vähän sama ku se tunne, että on raskaana, ennenku voi olla varma. Sitten jos ei oo raskaana, niin se tunne unohtuu, mutta jon on, niin sanotaan että sen vaan jotenkin tiesi... Tai tätä mieltä minä omasta kokemuksestani ja lukuisten keskustelupalstalla vietettyjen tuntien perusteella oon. :D
VastaaPoistaAjattelin jättää itsestäni merkin. Olen lukenut aikaisempaa blogiasi jonkun tovin. Lämmin onnittelu kaikille kolmelle :)
VastaaPoistaHei! Ihan ensin: Onnea raskaudestasi! :) Luin aiempaa blogiasi ehkä vuosi sitten tai kauemminkin siitä voi jo olla. Itsellänikin on lapsettomuustausta ja olen paljon miettinyt identiteettiin liittyviä kysymyksiä, sillä vaikka minulla nyt on kaksi lasta, niin jokin minussa on lapseton aina. JOkin kipu ja kaipaus, jokin määrittelemätön. Olen taipuvainen ajattelemaan, että kyse on siitä, kun on joutunut kohtaamaan (ehkä ensi kerran) elämänsä ja oman tahtonsa rajallisuuden. On olemassa asia, johon en voi vaikuttaa. Toisaalta, tämän ymmärtämisen myötä olen saanut myös tuntea erityisiä armon kokemuksia kun olen saanut, täysin omatta ansiottani, jotain niin hyvää. Ymmärtänet mistä yritän puhua? :)
VastaaPoistaNiin, oikeastaan minun piti tulla sanomaan se, että tuo kauhea paniikki ja huoli kuuluvat onneksi enemmän tähän alkuraskauteen (olen muuten tällä hetkellä melkein samoilla viikoilla kanssasi: 8+1). KUn lapsen liikkeet alkaa tuntea, ne huolet hellittävät huomattavasti, kun voit tuntea hänellä olevan kaikki hyvin. Jaksamista ja onnea vielä kerran!
Veera, erittäin fiksu ja varmasti totuudenmukainen pointti! Kiitos! :)
VastaaPoistaJa kiitos onnitteluista :)
Ihan samaa mieltä Veeran kanssa. Kaikki tunteet on vain omassa päässä eikä niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Jälkeenpäin on aina helppoa sanoa "tienneensä", näin minä ajattelen ainakin nyt.
VastaaPoistaVoi että kun sitä rauhaa kestäisi edes viikon. Mulla kestää hädin tuskin päivän jos sitäkään. Siis parempi nauttia vielä kun sitä päivää on jäljellä... Hyviä vointeja sinulle!
Liikuntamuodoista:
VastaaPoistaMinä käyn joogassa (raskaille tarkoitetussa), uin, fillaroin työmatkat tai kävelen (5km suuntaansa) ja viikonloppuisin kävelen jos on kaunis ilma. Se on toiminut hyvin tähän asti. Nyt maha alkaa haitata fillarointia ja kävelystä tuli koko illan kestäneet supistukset. Olenkin nyt ajanut autolla töihin ja taidan siirtyä enemmän uintiin ja joogaan - ehkä kävely pysyy mutta rauhallisemmalla tahdilla...
Vierailulla uudessa blogissasi :) Onnea!
VastaaPoistaPiti oikein tarkistaa blogistani (1/2010), mitä kirjoitin ultrien jälkeisestä ajasta: mielerauha säilyi kokemuksieni mukaan 5 ja puoli päivää, ja kuudentena on jo hermona. ;) Raskaudessa muuten tuntui siltä, että kaikki oli "aivan normaalia", minkä olisi voinut kuvitella epänormaaliksikin. Kovin yksilöllistä siis tuo aika.