Kaikki ja ei mikään.
Raskausmahat eivät enää ahdista. Tunnen kyllä mahakateutta, sillä haluaisin ison mahan itsekin. Mutta se kateus on erilaista, tavallista, lievempää, luksuskateutta, sillä minunkin mahassani on elävä vauva. Vaikka se ei ulospäin näykään. Jokin on muuttunut siinäkin mielessä, että haluan esitellä sitä pientä mahaa, joka minulta löytyy.
Menneestä on päästettävä irti, jotta elämään tulisi tilaa uudelle. Raskaus on parantanut paljon. Lapsettomuus ei enää kulje päivittäin rinnallani, keskenmenot ovat jättäneet vahvemman jäljen. Tähtösten kohtalo satuttaa yhä. Miten voisi olla satuttamatta? Vasta nyt kunnolla ymmärrän, mitä kaikkea olen menettänyt. Sen myötä ihmetyttää yhä enemmän, miksi keskenmenoon on niin vaikea saada tukea. Eikö erityisesti äiti-ihmisten pitäisi käsittää, miten valtava menetys se on? Keskenmenojen yleisyys ei pienennä sitä surua, minkä sen kokeva tuntee.
Miltei päivittäin huolestun, kun ajattelen, että vauvan pitäisi liikkua enemmän tai liikkeiden pitäisi jo tuntua vahvemmin. Mutta hänellä on oma rytminsä. Jos-vauva-syntyisi-nyt-hän-voisi-jo-selvitä -etapit tulivat ja menivät, niillä ei ollut minulle mitään merkitystä. Se ei ole se, mitä pelkään.
Pelko on kuitenkin kutistunut sitten alkuraskauden. Pahat asiat ovat mielessä paljon harvemmin ja pystyn ne paremmin karkoittamaan. Uskallan jo hankkia syksyä varten tavaroita, joita uskon vauvan tarvitsevan. Puhun luontevasti äitiyslomalle jäämisestä, synnytyksestä. Siitä ajasta, kun vauva on jo meillä.
Ajatukseni ovat vahvasti oman napani ympärillä, meidän pienen perheemme hyvinvoinnissa. Parisuhteemme voi ehkä paremmin kuin koskaan, olen niin onnellinen, että olemme päässeet lapsettomuuden ja muiden vaikeuksien ylitse. Toivon, että tämä on vasta alkua, että suhteemme syvenisi jatkossa entisestään.
Raskaus on sopinut minulle hyvin. Tunnen surua ajatellessani, että tämän on kohta päätyttävä. Toisena hetkenä en malttaisi odottaa, että saisin jo vauvamme syliini.
Samalla kun jonkin suuren alku lähenee, lähenee toisen, pienemmän, loppu. Bloggaamista en tässä muodossa tule jatkamaan vauvan synnyttyä. En halua asettaa itseäni ja perhettäni alttiiksi arvostelulle, en saattaa intiimejä asioitamme enää julkisiksi. Pian tulee aika keskittyä vain meihin kolmeen. Omalla tavallamme.
