Matkan varrella on kypsynyt ajatus munasolujen luovuttamisen mahdollisuudesta. Ajatus oli jo melkein kuopattu, kun vaikutti siltä, ettemme saa soluillani vauvaa edes meille. Raskauden mittaan ajatus on palannut uudelleen mielen päälle.
Motivaationani olisi voimakas halu auttaa. Lapsettomuus on valtava menetys ja jos pystyisin omalta osaltani auttamaan edes yhtä ihmistä, se olisi ehkä suurinta, mitä koskaan olen tehnyt tai tulen tekemään. Antamaan elämän, jollekulle. Lapselle, äidille.Näen kuitenkin muutaman ongelmakohdan, jotka ovat ajatuksissani vielä ratkaisematta. Ajankohtaistahan tämä ei ole pitkään aikaan, joten aikaa on pohdintojen jalostua.
Osa vasta-argumenteista ovat puhtaasti itsekkäitä. Toivon, että päätöksemme ainokaisesta pitää, emmekä koskaan enää astele takaisin sille tielle. Mutta mitä jos se ei pidäkään ja alamme kaikesta huolimatta toivomaan toista lasta? Mitä jos jossain vaiheessa luovutan soluja ja hoito repii mielessäni vanhat haavat auki? Mitä jos luovutushoito saa ajattelemaan ylipositiivisesti ja alan sen vuoksi haluta toista lasta? Kehoni on käynyt lävitse jo kolme munasolunkeräyskierrosta. Jos lähtisimme itse myöhemmin hoitoihin, olisi luovutuskerta vielä yksi kerta lisää ja kenties suoraan pois meiltä. Ja kuka tietää, mitä hormonit aiheuttavat terveydelleni pitemmällä aikavälillä? Se huoletti omienkin hoitojen aikana, mutta vaihtoehtoja ei ollut.Mietin myös oman kehoni toimivuutta. Solumäärät ja saatujen alkioiden määrä ja laatu eivät ole päätä huimanneet. Kelpaanko edes luovuttajaksi, onko tällä historialla mitään järkeä lähteä yrittämään? Se kaikki kenties kolmen solun tähden? Kelpaako luovuttajaksi lapsettomuudesta kärsinyt ja hoidot läpi käynyt ihminen ylipäätään?
Mitä jos luovuttaisin soluja, ja niistä ei saataisikaan alkioita tai niistä ei saataisi aikaan kestävää raskautta? Se kaikki, turhaan. Miltä sellainen pettymys tuntuisi? Mitä se aiheuttaisi?
Yksi näkökulma tästä kirjoituksesta jää käsittelemättä. Nykyisen lain mukaan lapsi saa 18 vuotta täytettyään tietää luovuttajan nimen. Sinne asti en ole ajatuskuvioissani vielä päässyt.
Ota aikalisä. Mieti näitä asioita uudelleen vaikka sitten kun esikoisenne täyttää vuoden. Toivon sinulle pitkää ja onnistunutta imetystä, joten pari vuotta voi mennä jo siinäkin puuhassa.
VastaaPoistaSitten jos ajatus yhä mietityttää, niin juttele klinikan kanssa. He osaavat vastata moniin noista kysymyksistäsi ja antaa tukun lisää mietittäväksi. :)
Minulla on samat ajatukset käyneet usein mielessä jo pidemmän aikaa. Aika näyttää mitä käy, mutta halu auttaa on valtava. Jos edes yhdeltä parilta voisi lapsettomuuden taakan auttaa pois, tuntisin tehneeni jotain mittaamattoman arvokasta.
VastaaPoistaToivoisin, että Suomessa poistettaisiin luovuttajien rekisteröintipakko. Siinä kohtaa itsellenikin tulee vastaan isoin kysymysmerkki luovutusta ajatellen. Se ei ole mielestäni kenenkään edun mukaista. Vaikka tietenkin ymmärrän miksi joku voi olla toistakin mieltä. Voisin kuitenkin oman kantani perustella pienen kirjan mittaisella tekstillä ja uskon, että kanssani hyvin moni on samaa mieltä.
Varmasti hyvin tärkeää on pointtisi siitä, että "oman lapsiluvun" pitää olla täynnä. Jotta ei sitten itse enää ole muuta menetettävää kuin ne tavalliset komplikaatioriskit, jotka onkin tiedossa.
Minuakin kiinnostaisi, minkä verran luovuttajissa on lapsettomuushoitoja läpikäyneitä. Kelpuutetaanko meidät normaaliin tapaan luovuttajiksi? Toisaalta en tiedä miksi ei kelpuutettaisi, kukapa tätä paremmin voisi tietää mihin on ryhtymässä.
Samoin kuin edellinen. Keskity nyt tähän asiaan ensin, rauhassa. Anna ajan kulua ja tehdä tehtävänsä. Ei tuollaisia asioita kannata raskauden hormonimyrskyissä miettiä. Sinulla ei ole kiire päättää sitä asiaa nyt.
VastaaPoistaOma mielipide: Sinun historiaasi ajatellen. Säästä itseäsi. Itsellesi. Tai sitten annat kehosi, mielesi vain levätä asian suhteen. Älä yritä pelastaa muita. Pidä huoli että pelastut itse. Maailmassa on niin paljon pelastettavaa että jos yrität hallita kaikkea rikot lopulta vain itsesi.
<3
Mä olen anonyymin kanssa samaa mieltä, että ota tästä aikalisä nyt. Sitten kun se on oikeasti mahdollista, kannattaa istua alas noiden suurten kysymysten kanssa.
VastaaPoistaYhteen kysymykseen tiedän kuitenkin vastauksen: Luovuttajalle ei yleensä anneta tietoa siitä, miten luovutetuille soluille kävi. Hedelmöittyikö ne, tai alkoiko niistä raskaus.
Itse asiassa nykyään kyllä luovuttajalle annetaan tieto siitä, alkoiko raskaus. Ainakin sillä klinikalla, jonne minä luovutin. Muuta ei sitten saakaan tietää kuin ehkä 18 vuoden kuluttua. Kaikeksi onneksi se sopii minulle paremmin kuin hyvin - sekä se, etten saa tietää muuta, että se, että 18 vuoden päästä ovelleni saattaa ilmestyä nuori identiteettinsä palasia tutkiva aikuinen.
VastaaPoistaOlen kyllä samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa, että sinun kannattaisi odottaa kaikessa rauhassa hyvän aikaa ennen kuin teet päätöksiä luovuttamisen suhteen. Huolehdi nyt teistä, älä muista!
Ainakaan meidän lapsettomuusklinikallamme ei ollut mitään estettä luovuttajaksi ryhtymiselle, vaikka itse olemme saaneet raskaudet alulle koeputkihoidoilla. Selittämätön lapsettomuus on edelleen diagnoosina. Tosin taitaa olla, että luovutussuunnitelmasta joudun itse luopumaan, kun yläikäraja (naisilla käsittääkseni 35v) taitaa tulla vastaan ennen kuin olisin valmis luovuttajaksi.
VastaaPoistaKlinikalta kysyessämme myös suosittelivat, että siinä vaiheessa kun/jos luovuttajaksi aikoo, kannattaa oma lapsiluku olla "täynnä".