Muistan bloganneeni tällä samalla otsikolla jo edelliseen blogiin. Tuolloin aloitin, että ajan kuluminen herättää ristiriitaisia tunteia. Niin voisin aloittaa nytkin.
Huomenna alkaa jo 34. raskausviikko. Vau-kirja ja raskauspäiväkirja kumpikin ovat kehoitelleet pakkaamaan sairaalakassia. Pian vauva olisi jo täysiaikainen. Mihin aika on oikein mennyt?
Päivät kiirehtivät toistensa ohitse, kompuroivat vauhdissaan toisiinsa, kiitävät, vilisevät, eivät pysähdy. Minä haluaisin viipyä näissä hetkissä. Jäädä tunnustelemaan pikkuisen potkuja, silittelemään kasvavaa vatsaa, laulamaan tuutulaulua, kun kukaan muu ei kuule.
Ajatus siitä, että ensimmäinen kerta on samalla viimeinen, kuristaa kurkkua. En haluaisi luopua.
Mutta saanhan niin paljon tilalle. Jonain syksyisenä päivänä. Sitä odotellessa jatkukoon kesä vielä hetken.
"Ajatus siitä, että ensimmäinen kerta on samalla viimeinen, kuristaa kurkkua." Niin tuttu tunne, joka jatkui myös minun IVF-tytön koko ensimmäisen vuoden...."koenkohan nyt nämä ihanat asiat ensimmäisen ja viimeisen kerran?" Ja sitten tapahtui ihme-luomu-raskautuminen, ja vasta nyt pystyn nauttimaan tyttäreni edistysaskelista ilman haikeutta. Kun näyttää siltä että lisää "ensimmäisiä kertoja" on tulossa. :)
VastaaPoistaHienoa Blue, onnea :) Olikos niin, että plussasit IVF:stä samoihin aikoihin, kun minäkin ekan kerran?
VastaaPoistaKiitos! Harmi vaan, että tämä alkuraskauden kuvotus voi olla niin ällöttävää... Joo, plussattiin silloin ihan samoihin aikoihin. Ja täällä taustalla olen seurannut sun taistelua ja pitänyt peukkuja koko ajan. :)
VastaaPoista