Nimittäin minulta.
Puhe kääntyy (=käännän puheen?) huomaamattani aina takaisin vauvaan. Yritän keskustella ihmisten kanssa heidän elämäntilanteistaan ja päivän ajankohtaisista aiheista, mutta kohta havaitsen taas puhuvamme vauvasta. Minun voinnistani, asukkaan voinnista, hankinnoista, äitiyslomasta, niistä kuulaista syyspäivistä, kun hän on jo meillä, henkisestä valmistautumisesta.Hmm.
Tuo on ihan normaalia. Ja vaikka tietää, miten pahalta ajatus tuntui silloin lapsettomana, niin sitten itse tuohon pisteeseen päästyään huomaa muuttuneen. Kun se koko maailma alkaakin pyöriä lapsen ympärillä. Sitä se on, eikä sille yleensä mitään voi. Ja pitäisikö edes? Valmistautuminen kuuluu raskauteen. Se on yksi ajanjakso, ja vieläpä hyvin lyhyt sellainen. Eipä uskoisi, että siitä on vuosi, kun olin sinun (äitiys-)housuissasi.
VastaaPoistaIhan normaalia, luulisin, se raskaus on niin asia että se täyttää pään. Ja jos jatkat samaan malliin niinkuin moni muu, niin vuoden päästä puhut enimmäkseen tulevista hampaista, kakan väristä, siitä miten jouduit heräämään monta kertaa laittamaan tuttia, ja siitä miten nopeasti aika menee. Itse olen ajatellut että ehkä nyt pian töihin mentyäni saan pään sisälle jotain muita ajatuksia edellä mainittujen lisäksi :)
VastaaPoistaMutta siitä olen iloinen ja ylpeä, että paras kaverini on useampaan kertaan maininnut, että olen säilynyt omana itsenäni. Etten ole PELKKÄ äiti.
Heh, et ole ainoa! Joudun toisinaan tekemään kovasti töitä että en johdata kaikkia keskusteluja aina vaan vauva-aiheisiin :)
VastaaPoistaJep, tuskinpa olen yhtään sen erilaisempi kuin kaikki muutkaan eikä tarvikaan olla :) Jonkinlainen keskustelutaito olisi kuitenkin hyvä säilyttää!
VastaaPoista