Loppuraskauden rutinoita

Terveisiä ensimmäiseltä loman jälkeiseltä työviikolta ja ensimmäiseltä loman jälkeiseltä saikkupäivältä! Töihin palaaminen lomalta mietitytti, sillä muistissa oli vielä kesäkuun alkupuolen väsymys ja se, että jaksoin ainoastaan sillä ajatuksella, että kohta pääsen pois. En kuitenkaan muistanut miten kovaa väsymys saattaa olla. Kaksi päivää meni ihan hyvin, mutta kolmantena päivänä lomalta saadut voimavarannot olivat yllättäen lopussa ja olisin voinut ryömiä työpöydän alle itkemään. Jotenkin pysähdyttävää, miten nopeasti ja miten lujasti sitä väsyi.

Supistelut ovat alkaneet uudelleen. Maanantaina ja eilen töissä supisteli miltei jatkuvasti. Se tuntui hämmästyttävältä erolta kotona olemiseen, sillä en suinkaan ole kotonakaan vain maannut. Olemme mieheni kanssa pyöräilleet paljon, kiertäneet asuntomessut, Ikean ja kesälomareissun ja muutenkin ollut jalkojeni päällä paljon. Mikä siinä sitten on, että työpaikalla supistelee? Istuma-asento? Väsymys? Jatkuva hyppely työtuolilta tulostimelle?

Uutena vaivana on myös toispuoleinen selkäkipu, joka on tullut kuvaan vasta tällä viikolla. Selkää särkee omituisesti häntäluun yläpuolelta toispuoleisesti ja kipu säteilee alas saman puolen jalkaan. Sen täytynee johtua istumisesta, sillä aiemmin kipua ei ole ollut ja iltaisin sitä ei esiinny.

Kuten tästä voinee päätellä, olen valmistellut itseäni henkisesti siihen, että pian saattaa jo tulla töistä pois jäännin aika. Tuntuu, että työt jäävät kesken ja jätän työtoverini pulaan. Mutta oivalsin tällä viikolla, että jäinpä pois milloin vain, vaikka vasta virallisena äitiyslomapäivänä, työni tulevat jäämään kesken. Aina jää asioita, joissa minun olisi vielä ollut hyvä olla mukana. Tärkeintä tällä hetkellä on ja pitäisi olla oma hyvinvointini ja vauvan hyvinvointi.

Muutoin kaikki on mennyt hyvin. Vauva on aktiivisimmillaan ilta-aikaan kuuden ja yhdeksän välillä ja potkuja on ihana tunnustella. Miehenikin jo tuntee ne mahan päältä. Muutaman kerran olen ollut näkevinäni mahan ihan heilahtavan potkujen voimasta. Öisin vauva ei koskaan herätä, pikemminkin koen, että herätän hänet itse kääntyilyllä ja vessareissuilla. Niiden jälkeen saattaa tulla yksi tai kaksi unista potkua. Makuuhuoneen nurkassa pinnasänky odottaa käyttäjäänsä ja vauvan huone on tupaten täynnä tavaraa tulokasta varten. Erilaisia listoja siitä, mitä vauva tarvitsee, on tutkiskeltu ja niiden pohjalta hankintoja tehty. Listoilta löytyy artikkeleita, joiden nimet ovat tyystin vieraita ja paljon asioita, joiden tarpeellisuutta kyseenalaistan. Vaikea tietää vielä, mitä oikeasti syksyllä tulee tarvitsemaan ja käyttämään. Pitäisi myös muistaa, että ihan kaiken ei tarvitse olla valmiina, kauppaan pääsee kyllä vauvan synnyttyäkin. Rajoituksena tosin se, että perusruokakaupasta seuraava paremmin varusteltu liike löytyy 45 km päästä, joten ei siellä ihan hetkessä piipahdeta.

Synnytys pyörii mielessä yhä enemmän. Iltana muutamana kirjoittelinkin siitä pitkän postauksen, mutta jätin toistaiseksi arkiston huomaan. Välillä oloni on hyvin luottavainen, välillä pelkään kaikkea mahdollista, mikä voi mennä vikaan. Sekä omasta että vauvan puolesta.

Bloggaamisen vaikeudesta sananen. Oirepäivityksiä, kuten tämä, en pidä kovin mielenkiintoisina. Mieluiten kirjoittaisin erilaisia pohdintoja tai sitten tunnelmapaloja, mutta tällä hetkellä ajatukset ovat kääntyneet tiukasti sisäänpäin. Ne hetket, kun ajattelen jotain muuta kuin raskautta, vauvaa ja synnytystä, ovat harvassa. Näin sen toisaalta kuuluu mennäkin ja olen iloinen, kun ei tarvitse enää kirjoittaa kivusta. Lapsettomuus sinällään tuntuu jo kaukaiselta, vaikka ajattelin sen jättäneen ikuisen merkin. Jollain tapaa merkki varmasti säilyykin, monet puheet lapsenteosta särähtävät pahasti korvaan. Ja vaikka ajatus ainokaisesta tuntuu yhä paremmalta, jopa siinä määrin, että kävimme päivänä muutamana (lyhyen) keskustelun ehkäisyn tarpeesta sitten myöhemmin, ihan sinut en ajatuksen kanssa ulospäin ole. Sen huomaa, kun ihmiset puhuvat siitä, miten ensimmäistä odottaessa asiat ovat sellaisia ja sellaisia ja miten ensimmäisen kanssa niin ja näin. Oletus siitä, että lapsia tulee enemmänkin, tuntuu epämääräisen pahalta. En usko, että meillä on mahdollisuutta valita lapsilukuamme ja näin ollen tuntuisi helpommalta, että kolmihenkinen perhe olisi meidän oma valintamme. Samaan tapaan kuin lapsettomuudesta olisi ollut tehtävä tietoinen valinta jossain vaiheessa, jotta elämä olisi voinut jatkua.

29+3